Hallituksen kokous 19.2
Hallituksen vuoden toisessa kokouksessa käsiteltiin toiminta-avustuksen hakemista ja vuosikellon suunnittelemista seuralle. Vuosikellon avulla seuran jäsenet pysyisivät paremmin perillä tapahtuvista asioista ja kello antaisi runkoa toiminnalle. Jäsenillä olisi myös paremmin etukäteen jo tiedossa, mitä tapahtuu ja milloin, joka lisää suunniteltavuutta osallistumiseen.
Vuonna 2023 järjestetään Ylä-Savo cup, josta mainostetaan ja tiedotetaan somessa ja seuran nettisivuilla. Päätettiin myös muistuttaa kilpailulupien maksamisesta, sillä ensimmäiset kilpailut on jo 1.-2.4.
Sääntömääräinen syyskokous päätettiin pidettäväksi 27.3.2023 klo 18:30 tallilla ja Teamsissa. Ilmoittautumiset tapahtuvat Tuijalle tai Forms-kaavakkeella. Kevätkokouksessa käsitellään toiminnantarkastus ja edellisen vuoden tilinpäätös.
Puhuttiin jo osallistumisesta Liikutaan yhdessä Iisalmi -tapahtumaan, joka järjestetään tänä vuonna 12.8. 10-13. Lisäksi päätettiin tarjota tuubihuiveja ja pipoa pakettihintaan 25€ eli 5€ alennuksella.
Seuraava kokous 5.3 klo 18:00.