20.2.2022

Koljonvirran Ratsastajat ry kokousmuistio

Vuodelle 2022 on haettu Iisalmen kaupungin toiminta-avustusta. Keskusteltu myös muista avustuksista ja niiden hakemisesta. 

Seuran vakuutukset kiinteistölle ja irtaimistolle on kilpailutettu. Päätettiin hyväksyä LähiTapiolan tarjous. 

Kevätkokouksen ajankohdaksi valikoitui 28.3.2022 klo 18, mahdollisuus osallistua myös etänä. Sääntömuutoksista keskusteltiin, pj muotoilee esityksen sääntöuudistuksista kevätkokousta varten. 

KvR on valittu toistamiseen seurakehittämisvalmennukseen. 

Kevään kisapäivät ovat 20.3. estekilpailut, 23.4. estekilpailut ja 24.4. koulukilpailut sekä 18.6.estekilpailut ja 19.6.koulukilpailut seuratasolla. Tarkoitus on jatkaa tänä vuonna KvR Seuracupia seurakilpailuissa. Pisteytyksiä vielä mietitään ja mahdollisesti tarkennetaan. Kisatiimi ehdotti myös aktiivikisaaja supia, jossa palkittaisiin seuraa edustaneita jäseniä kisamenestyksen ja kilpailuaktiivisuuden perusteella. Seuraavassa kokouksessa tarkennetaan asiaa.

Kaisla Kurkela ja Pinja Marin osallistuvat Kipa/Equipe koulutukseen. Sääntökoulutusta suunnitellaan, selvitetään järjestääkö Iisalmen Ratsastajat koulutusta ja mahdollisesti tehdään yhteistyötä asiassa. 

Keskusteltu korvauksista esim. oman auton tai mönkijän käytöstä lanauksissa yms. seuran asioissa. Todettu, että päätetään asiasta, kun joku hallituksen jäsen tekee aiheesta esityksen. 

Kentältä on päätetty poistaa vielä ylimääräistä hiekkaa ja pinta tasoitetaan, jotta kerros olisi kauttaaltaan tasainen. 

Jäsensihteeri esitteli seuraan liittyneet jäsenet. IKH Rautaosan talkoot ja varainhankinta peruuntui. 

Seuraava kokous 13.3.2022.