17.2.2021

Koljonivirran Ratsastajat ry 

Kokousmuistio 17.2.2021

Taloustilanteessa ei ole erityistä tällä hetkellä. Jäsensihteeri toi esille, että jäsenmäärä on pienempi nyt kuin aiempina vuosina tähän aikaan, mikä vaikuttaa jäsenmaksuista saatuihin tuloihin. Seurataan tilannetta ja huomioidaan tarpeen mukaan. Jäsenmaksun maksaneita on nyt 79 kpl.  

Kaupungin avustushakemukset on lähetetty kaupungille. 

Aloitettiin kevätkokouksen valmistelu. Päätettiin järjestää kevätkokous tiistaina 30.3. klo 18 tallin yläkerrassa, lisäksi järjestetään etäosallistumismahdollisuus Teamsin kautta. Kokouksen järjestämisessä huomioidaan voimassa olevat kokoontumisrajoitukset ja suositukset ja tarpeen mukaan rajataan paikalle tulijoiden määrää. Kutsu kokoukseen ja esityslista julkaistaan viimeistään 14 vrk ennen kokousta. 

Käsiteltiin vuoden 2020 toimintakertomus, tehtiin tarvittavat muokkaukset ja hyväksyttiin toimintakertomus esitettäväksi kevätkokoukselle.

Kiinteistötiimi valmistelee Iisalmen kaupungin kohdeavustushakemuksen. Maa-alueen uusi vuokrasopimus tulee allekirjoitettavaksi. Kiinteistötiimi selvittelee ja suunnittelee ulkoverhouksen maalausta ja takapihan kunnostusta. Keskusteltu takapihan alueesta ja sen kunnostamisesta, päätetty katsoa tilannetta ja toimenpiteiden tarvetta kevyen liikenteen rakentamisen jälkeen. Ajatuksena olisi, että takapihan aluetta pystyisi hyödyntämään paremmin hevostrailereiden parkkipaikkana kilpailujen aikaan.

Kevään seurakilpailupäivät ovat seuraavat: 20.3. estekisat, 21.3. koulukisat, 18.4. estekisat ja 25.4. koulukisat. Kilpailuissa huomioidaan voimassaolevat koronarajoitukset ja ne järjestetään kokonaan ilman yleisöä.

Kisatiimi esitteli suunnittelemaansa KvR Seuracupia ja sen sääntöjä. Pienillä muokkauksilla säännöt hyväksyttiin. Tiedotetaan seuracupista sosiaalisessa mediassa ja seuran nettisivuilla. 

Päätettiin hakea Penny&Friends -kilpailuja lajeissa keppihevoset ja hevostaidot, koulu- ja esteratsastus päätettiin jättää tällä kertaa pois. Kilpailut järjestetään Koljonvirran ratsastuskeskuksella, mikäli seura valitaan kilpailuja järjestämään.  

Keskusteltiin kilpailujen esinepalkinnoistua ja käytännöistä. Seuracupiin suunniteltiin palkinnoksi voittoloimi, lisäksi pokaalit ainakin voittajille. 

Kaisa ja Pinja osallistuvat Kipa&Equipe -etäkoulutukseen. Anna ja Laura osallistuvat Vapaaehtoisten johtaminen -seuran jäsenet innokkaasti yhdessä koulutukseen. 

Yhteistyöpalaveri Koljonvirran ratsastuskeskus Oy:n  yrittäjän Hanna Pesosen kanssa on sovittu 27.2. klo 14.30. 

Seuraava kokous on sunnuntaina 14.3. klo 16

Seurakysely on auki ja vastauksia on tullut tähän mennessä mukavasti, 32 kpl.

Sääntökoulutus järjestetään tiistaina etäyhteydellä 23.2. klo 17, kouluttajana Elise Toppinen.