19.3.2020
Koljonvirran Ratsastajat ry
KOKOUSMUISTIO 19.3.20202
Vuoden 2019 toimintakertomus ja tilinpäätös hyväksyttiin.
Päätettiin viedä valmistellut sääntömuutokset kevätkokoukseen hyväksyttäväksi, jolloin ne saadaan voimaan. Samalla käynnistetään uusi sääntömuutosprosessi mm. sähköisen kokouskäytännön hyväksymisen vuoksi.
Tilitoimistojen tarjoukset käytiin läpi. Satamatilit valittiin edullisimman tarjouksen mukaan.
Vikellyskurssi junioreille päätettiin järjestää. Koronaviruksen vuoksi järjestelyt on kuitenkin keskeytetty toistaiseksi.
Heppakerhon vetäjiä aiotaan muistaa kauden 2019-2020 toiminnan perusteella. Päätettiin kustantaa heille ratsastustunnit.
Koronaviruspandemian vuoksi kevätkokous päätettiin siirtää. Alustavasti uusi kokousajankohta on 14.6.2020. Poikkeustilan vuoksi kepparitanssihanke on jäänyt tauolle, pilates siirtyy syksyyn ja sekä maalis- että huhtikuun kisat on peruttu. Koronapandemian vaikutuksia ratsastuskeskuksen arkeen seurataan ja turvatoimenpiteitä ratsastajien osalta korostetaan.
Seuratoiminta-avustusta saatiin 1900 €.
Kentän kunnostusprojekti on vaiheessa naapureiden kuuleminen. Alustavan tiedon mukaan työt aloitetaan heti vapun jälkeen, olosuhteiden niin salliessa. Maneesin katto vuotaa etenkin keväisin. Kattoremontin tekijään ollaan yhteydessä. Selvitys maneesin katon kantavuudesta on tehty vuonna 2013, tarkastusasiakirjan päivittämistä selvitellään. Seura hoitaa lanauksen järjestämiinsä valmennuksiin.
Yhteistyö Talli Taitavien kavioiden kanssa jatkuu.
Maksaneita jäseniä 109 kpl 19.3.2020 mennessä.
Seuraava hallituksen kokous 26.4.2020 klo 15:00