18.10.2020
Koljonvirran Ratsastajat ry
Kokousmuistio 18.10.2020
Todettiin taloustilanteen olevan edelleen ok.
Keskusteltiin koronatilanteen etenemisestä ja sen vaikutuksista seuran
toimintaan. SRL Itä-Suomi on antanut pohjan Ratsastuskilpailun
koronasuunnitelmaan ja sitä hyödynnetään tulevissa kilpailuissa.
Heppakerho toimii normaalisti, käsihygieniasta ja turvaväleistä huolehditaan.
Keskusteltiin tulevista seurakilpailuista ja päätettiin, että kaikki toimihenkilöt
käyttävät maskia ja kertakäyttöhanskoja. Muille maskisuositus, paitsi kilpailijoille
suoritusten aikana. Yläkerran tiloissa voi olla yhteensä enintään 8 henkilöä.
Tallissa saa olla vain ratsastuskoululaisia, jotka kilpailevat. Muilta pääsy on
kielletty. Siivousta ja pintojen pyyhintää tehostetaan kisojen aikana. Päätettiin, että
kilpailuihin ei oteta yleisöä.
Seuravaatetilausta suunnitellaan. Seuravaatteista on pyydetty tarjoukset.
Vikellystoiminta jatkuu. Perustetaan WhatsAppiin vikellysryhmä, johon lisätään
harjoitteluun sitoutuneet henkilöt. Mahdollisuus myös yhteisiin vikellystreeneihin
(jumppa- ja pukkitreenit) Sorsasalossa, mutta tällä hetkellä keskitytään omiin
vikellysharjoituksiin Koljonvirralla maneesissa.
Syyskokous on 12.12.2020 Ravintola Raatihuoneessa. Pikkujouluruokailu
tarjotaan 30 hengelle.
Keskusteltiin katsomon maalaukseen sopivista maaleista, päätettiin hankkia
maalit ja lisäksi puuosille puuöljyä.
Vuonna 2021 SRL ottaa käyttöön jäsenhuoneen, kirjautumista varten
jäsenrekisterissä täytyy olla henkilökohtainen sähköpostiosoite ja puhelinnumero.
Jäsenrekisteriin on päivitettävä jäsenten ajankohtaiset yhteystiedot loppu vuoden
aikana. Tästä informoidaan jäseniä. Tällä hetkellä jäseniä on yhteensä 123.
Syyskuun jälkeen on tullut neljä uutta jäsentä.
Päätettiin koota perehdytyskansio 1.12.2012 mennessä. Puheenjohtaja,
sihteeri ja rahastonhoitaja mm. tekevät omista tehtävistään ja
vastuualueistaan kansioon kuvauksen.
Kenttäasiasta on tiedotettu somekanavissa yhteistyössä Iisalmen
kaupungin kanssa.
Tontin vuokrasopimuksen uusimispyyntö Iisalmen kaupungille on lähetetty.
Odotetaan yhteydenottoa kaupungin puolelta.
Seuraava kokous on 18.11.2020 klo 17.00.