17.3.2019

 

 

Koljonvirran Ratsastajat ry

Hallituksen kokous

Pöytäkirja

 

Aika              17.3.2019 klo 17.00

 

Paikka          Koljonvirran ratsastuskeskus

 

Osallistujat:  Anna Eskelinen, Tuula Leskinen puheenjohtaja, Sari Niemi sihteeri, Miia Rissanen, Anna-Kaisa Säisä, Mervi Yli-Hukka, Marja Saarivainio

  1. Vuoden 2018 tilinpäätös. Tuula esitteli vuoden 2018 tilinpäätöksen. Tilinpäätös oli tasapainoinen. Jotain poistojakin oli kalustosta pystytty tekemään. Hallitus hyväksyi tilinpäätöksen.
  2. Vuoden 2018 toimintakertomus. Tuula esitteli toimintakertomuksen, joka hyväksyttiin.
  3. Kiinteistötiimin on tilannut ratsastuskeskukseen ulkovalaisimia ja korjauttanut yhden pistorasian ulkoa. Lisäksi ladon liukuovi on korjattu. Maneesin kaksi liukuovea korjataan, kun lumet ovat sulaneet. Kiinteistön kunnostukseen varatut rahat on käytetty vuoden 2018 osalta. Anna-Maija on luvannut selvittää muutamia kiinteistöön tapahtuneita vahinkoja mm. lumitöitä tehtäessä ja keskustella auraajan kanssa asiasta. Kiinteistötiimi hoitaa asiaa. Jokainen voi osaltaan raportoida, jos huomaa vahingon tapahtuneen.
  4. Facebook ja Instagram-päivitykset ovat toimineet hienosti. On sovittu, että jokainen hallituksen jäsen voi osaltaan hoitaa tiedotusta näiden kanavien kautta. Nettisivuille on tehty tunnukset tiedotustiimin jäsenille.Lehdistötiedotteita voidaan tehdä ja antaa niissä hallituksen jäsenten puhelinnumeroita, jotta tiedotusvälineiden edustajat voivat tarvittaessa kysyä lisätietoja.
  5. Nuorisovastaavien asiat:  a. Vikellysvyö ja pukki. Nuorisovastaavat selvittävät kustannukset. Hallitus suhtautui myönteisesti hankintaan. Päätös tehdään, kun kustannukset selviävät. b. Junnujen osallistuminen hallituksen kokoukseen. Junnujäsenet ovat tervetulleita hallituksen kokoukseen. Heillä ei ole äänioikeutta, mutta puheoikeus on. Hallitus toivottaa lämpimästi tervetulleeksi sen toiminnasta kiinnostuneet junnujäsenet.
  6. Turvallisuusvastaavan tehtävät ja tarpeellisuus.Koljonvirran ratsastajat ry:n tapahtumiin laaditaan turvallisuussuunnitelma tapahtumakohtaisesti. Lisäksi Koljonvirran ratsastuskeskuksella on oma turvallisuussuunnitelmansa. Tuula tiedustelee asiaa Hannalta.
  7. Tähtiseura-asia: keskustelua asiasta ja sen tuomista velvoitteista.Koljonvirran ratsastajat ry on ollut Nuori Suomi sinettiseura, mutta luopunut tästä. Pohdittiin Tähti-seura-asiaa. Asiasta keskusteltiin ja sovittiin, että selvitetään vielä mahdollisia velvoitteita, joita osallisuus toisi mukanaan. Hallituksen jäsenet tutustuvat velvoitteisiin huhtikuun kokoukseen mennessä.
  8. Kahden kesken kauden jäsenyydestä luopuvan hallituksen jäsenen tilalle valitaan kevätkokouksessa perjantaina 29.3.2019 klo19.00 uudet jäsenet. Kesken kauden hallituksen jäsenyydestä luopuvat Janne Niiranen ja Anna-Kaisa Säisä.

Pöytäkirja Sari Niemi