20.5.2018

Kokousmuistio 20.5.2018

(läsnä: Anna Eskelinen, Petteri Lavinen, Anna-Kaisa Säisä, Salla Kauppinen, Tuula Leskinen)

 

- EU:n uusi tietosuojalaki astuu voimaan 25.5.2018. Sopimus SRL:n kanssa tehty ja päätettiin kerätä jäsenistöltä lupa jäsentietorekisterin/sähköpostien keräämiseen.

- Kirsi Niskanen Lupikselta on esittänyt toiveen valjakkonäytöksestä sekä kilpailujärjestelyihin tutustumiseen liittyvästä tapahtumasta Lupiksella järjestettävien kisojen yhteydessä. Päätettiin olla osallistumatta Lupiksella 5.8 pidettävien kisojen järjestelyihin päällekkäisyyksien (valjakkoajo) sekä tapahtuman kustannusrakenteen takia.

- Keskustelua tulevien kisojen järjestelyistä.

- Tuula Leskinen hoitaa Pirjo Pykäläisen kanssa sopivaa aikaa kiinteistökatselmuksen toteuttamiselle. Pirjo Pykäläinen luvannut hoitaa mukaan ulkopuolisen rakennusalan ammattilaisen. Sari Niemi on kartoittanut mahdollisia rahoituskanavia.

- TurHa- hankkeen myöntämällä avustuksella hankittu estekalusto tilattu ja toimitus luvattu niin, että esteet ehtivät 2- tason kilpailuihin. Järjestetään estevaraston siivoustalkoot.

- Seuraava kokous 9.7.2018 klo 19.

Muistion kirjasi Tuula Leskinen